ABRAHAM  MASLOW
 1908-1970
 

Abraham Harold Maslow syntyi huhtikuun ensimmäisenä päivänä 1908 (1.4.1908)  Brooklynissä, New Yorkissa. Hän oli vanhin seitsemästä lapsesta. Hänen vanhempansa olivat kouluttamattomia juutalaisia siirtolaisia Venäjältä ja he halusivat antaa lapsilleen paremmat mahdollisuudet ja kehottivat lapsia kouluttautumaan.  Maslow oli yksinäinen lapsena ja luki paljon kirjoja.

Vanhempiensa mieliksi Abraham aloitti opintonsa  City College of New York (CCNY) lukien lakia. Välillä hän opiskeli Cornellissa ja palasi sitten CCNY:iin. Vanhempien toiveiden vastaisesti  hän avioitui serkkunsa Bertha Goodmanin kanssa ja heillä oli kaksi tytärtä.

He muuttivat Wisconsiin, jossa hän opiskeli yliopistossa. Siellä hän kiinnostui psykologiasta ja hänen työnsä muuttui. Hän työskenteli Harry Harlowin kanssa. Harlow oli tunnettu eläinkokeistaan  rhesusapinoilla, apinanpoikasten kiintymyssuhteista. Hän valmistui vuonna 1930 ja vuonna 1934 tohtoriksi.  Hän oli peruskoulutukseltaan lääkäri mutta kiinnostui kliinisestä psykologiasta ja hän työskenteli psykoterapeuttina. Vuoden päästä valmistumisestaan hän palasi New Yorkiin työskennelläkseen E. L. Thorndiken kanssa Columbian yliopistossa. Tällöin hän kiinnostui ihmisen seksuaalisuuteen liittyvistä tutkimuksista.

Hän opetti Brooklynin Collegessa päätoimisesti. Tällöin hän loi kontakteja moniin eurooppalaisiin älymystön edustajiin, jotka olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin. Heitä olivat mm. Adler, Fromm, Horney sekä muutamiin freudilaisiin psykologeihin.

Vuodesta 1951 Maslow hoiti 10 vuotta psykologian oppituolia Brandeissa. Siellä hän tapasi Kurt Golsteinin ja tutustui hänen teorioihinsa ja loi samalla oman teoriansa, josta käytetään nimitystä motivaatio- eli tarvehierarkia. Täällä hän aloitti työnsä humanistisen psykologian piirissä ja siitä tulikin tärkeämpää kuin hänen omista teorioistaan.

Maslow vietti viimeiset vuotensa Californiassa syrjään vetäytyneenä, kunnes kesäkuun kahdeksantena päivänä vuonna 1970 (8.6.1970) hän kuoli sydänkohtaukseen sairastettuaan sydäntautia useita vuosia.

Abraham Harold Maslow oli humanistisen psykologia- koulukunnan perustajajäsen ja toimi aktiivisesti vuonna 1961 perustetussa Association for Humanistic Psychology- järjestössä puheenjohtajan. Vuonna 1970 se muuttui International Association for Humanistic Psychology-järjestöksi. Maslow kuoli juuri ennen sen ensimmäistä kansainvälistä kokousta. Muita amerikkalaisia psykologeja olivat  esimerkiksi        Charlotta Buhler, Henry Murray ja Carl Rogers. Eurooppalaisia edustajia ovat mm. brittiläinen psykiatri R. D. Laing ja itävaltalainen psykiatri Victor E. Frankl. Tämä koulukunta on saanut vaikutteita eksistentiaalifilosofiasta (jonka henkinen isä on Sören Kierkegaard). Myös aasialainen filosofia (buddhismi ja taolaisuus) on antanut sille vaikutteita.

Nimityksellä humanistinen psykologia viitataan kahteen seikkaan: tiedeideaaliin ja ihmiskäsitykseen. Maslowin teorialla samoin kuin koko humanistisella psykologialla on joitakin ominaispiirteitä, jotka poikkeavat tai ovat ristiriidassa muun moderni psykologian kanssa. Humanistiselle psykologialle ovat luonteenomaisia seuraavat asiat; a) humanistinen tiedeideaali vastustaa luonnontieteellistä tiedeideaalia ja samalla pyrkii yhdistämään uudelleen psykologian ja filosofian erityisesti etiikan. b) Humanistinen ihmiskäsitys vastustaa darwinistista biologista ihmiskäsitystä.
 

ABRAHAM MASLOWIN TARVEHIERARKIATEORIA

Kun Maslow työskenteli apinoiden kanssa uransa alkuaikoina, hän huomasi, että jotkut tarpeet ovat toisten etusijalla. Esimerkiksi janoisena ja nälkäisenä on taipumus huolehtia ensin janon sammuttamisesta. Ilman ruokaa ihminen voi selvitä viikkoja, mutta ilman vettä vain muutamia päiviä. Jano on siis voimakkaampi tarve kuin nälkä. Kun on janoinen ja samalla kuristetaan niin ettei voi hengittää, herää kysymys, kumpi on tärkeäpää juominen vai hengittäminen. Tietenkin hengittäminen. Toisaalta seksi häviää tärkeydessä sekä janolle että hengittämiselle, joten ilman seksiä kukaan ei kuole. (Boeree 1998.)

Ihmisen motivaatio muodostaa Maslowin mukaan tarpeiden hierarkisen järjestelmän, jota voidaan kuvata pyramidilla. Maslow loi kuuluisan käsitteensä tarvehierarkia 1950-luvulla käyttämällä elementtejä: ilma, vesi, ruoka ja seksi. Hän johti näistä elementeistä viisi tarvetasoa: fysiologiset perustarpeet, turvallisuuden tarpeet, rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet, itsensä kunnioittamisen tarpeet ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Tarpeiden toteutuminen tapahtuu juuri em. järjestyksessä, koska hierarkian ylemmillä tasoilla ei voi toimia motivoidusti elleivät alemmat tarpeet ole tyydytettyjä. Maslowin mukaan eläin- ja konemallit eivät pysty selittämään ihmisen toimintaa vaan ihmistä on tutkittava kokonaisuutena. Myös hierarkian rakennetta tulisi tulkita joustavasti. (Boeree 1998; Dunderfelt, Laakso, Peltola & Vidjeskog 1998, s.105-107.)

Pyramidin alemmat tasot koostuvat tarpeista tai motiiveista, joiden puute (puutemotiivit) voi estää persoonallisten kasvumotiivien tyydyttämistä sekä kehitystä. Itsensä toteuttaminen ja persoonallisten tarpeiden tyydyttäminen nähdään päämääränä, johon yksilön tulisi pyrkiä, mikä on myös itsetunnon kannalta tärkeää. (Laakso & Pohjanvirta 1992, s.77.)

Tarpeet edustavat ylemmillä tasoilla enemmänkin henkisiä tarpeita. Maslowin mukaan neuroosit, sosiaalinen sopeutumattomuus ja huono työssä viihtyminen ovat usein seurausta 2. –4. tason tarpeiden tyydyttämättömyydellä. Tarvehierarkian kukin taso voidaan jakaa Lehtovaaran (1986) mukaan myös kognitiivisiin, esteettisiin ja viettitarpeisiin, kun analysoidaan ihmisen käyttäytymistä. Edellisen jaottelun mukaan voidaan muodostaa pyramidi (kuvio 1.), jossa A = viettitarpeet, B = esteettiset tarpeet ja C = kognitiiviset tarpeet (käytännössä ne kuitenkin sekoittuvat ja yhdistyvät keskenään). (Lehtovaara 1986, s.337-339.)
 

                                                  Kuvio 1. Maslowin tarvehierarkia. (Lähde: mukaellen Lehtovaara,  1986)
 

1. Fysiologiset perustarpeet (the physiological needs). Happi, vesi, valkuaisaineet, suola, sokeri, kalsium, muut mineraalit ja vitamiinit ovat elämälle välttämättömiä aineita ja siten tarpeellisia ihmiselle. Perustarpeet sisältävät myös elämälle oleellisen pH-tason ja lämpötilan säilyttämisen. Aktiivisuus, lepääminen, nukkuminen, aineenvaihdunta (mm. hikoilu, virtsaneritys) ja seksuaalisuus kuuluvat tähän luokkaan. Maslow uskoi (tutkimukset tukivat myös), että fysiologiset perustarpeet ovat yksilöllisiä ja niiden puute johtaa niiden etsimiseen. Esimerkiksi aikoinaan ihmiset ryhtyivät juomaan appelsiinimehua, koska elimistö tarvitsi sitä toimiakseen. Myös raskaana olevien naisten himo johonkin tiettyyn ruokaan tai aineeseen voisi tukea väittämää. (Boeree 1998; Dunderfelt ym. 1998, s.106.)

2. Turvallisuuden tarpeet (the safety and security needs). Kun fysiologisista tarpeista on pääosiltaan huolehdittu, täytyy huomioida turvallisuuden tarpeet. Ihmisen kiinnostus turvallisten, vakaiden ja suojattujen olosuhteiden takaamiseksi kehittyy. Ihminen voi kehittää jopa tarpeen järjestelmällisyyteen ja määräysvaltaan. Toisin sanoen ihmiset pelkäävät ja huolestuvat. He haluavat turvallisen elinpiirin, johon kuuluu mm. varma työ, eläkesuunnitelma ja hyvät vakuutukset. (Boeree 1998; Dunderfelt ym. 1998, s.106.)

3. Rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet (the love and belonging needs). Kun ensimmäisen ja toisen tason tarpeista on huolehdittu, esiin tulevat kolmannen tason tarpeet. Ihminen tarvitsee ystäviä, lämminhenkisyyttä, lapsia, yleensäkin ihmissuhteita ja jopa yhteisöllisyyttäkin. Kielteisesti ajateltuna ihminen kärsii yksinäisyydestä ja yhteiskunnallisista huolista. Arkielämässä sosiaalisen arvostuksen tarpeet ilmenevät haluna avioitua, perustaa perhe ja olla osa yhteiskuntaa. Ihmiset kuuluvat kirkkoon, perustavat jengejä ja harrastavat monin eri tavoin. (Boeree 1998; Dunderfelt ym. 1998, s.106.)

4. Itsensä kunnioittamisen ja arvostuksen tarpeet (esteem needs). Maslow havaitsi neljännen tason kaksitasoiseksi. Alemmalle tasolle kuuluu muiden antama arvostus, joka näkyy mm. yksilön asemana yhteiskunnassa, suosiona, maineena, tunnustuksena, arvostuksena tai valta-asemana. Korkeampi taso käsittää itse kunnioittamisen tarpeen, johon sisältyy itsevarmuus, pätevyys, saavutukset sekä itsenäisyys ja vapaus. Itsekunnioituksen menettäminen on vaikeampaa kuin muiden arvostuksen menettäminen, joten se asetetaan hierarkiassa korkeammalle. Tason savuttamattomuus ilmenee mm. huonona itsetuntona ja alemmuuskomplekseina. Maslow yhtyi Adlerin näkemyksiin, että ne ovat monen psykologisen ongelman takana. Nyky-yhteiskunnassa fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet saavutetaan usein, mutta ihmiset kärsivät rakkauden ja yhteenkuulumisen puutteesta. Pientäkin arvostusta on joskus hyvin vaikea saada. (Boeree 1998; Dunderfelt ym. 1998, s.106.)

Maslow kutsuu neljää ensimmäistä tarvetasoa puutetarpeiksi (deficit needs, D-needs). Jos jokin niistä puuttuu, ihminen tuntee niihin tarvetta. Mikäli kaikki neljä tarvetasoa on tyydytetty, emme tunne mitään. Toisin sanoen ne lakkaavat motivoimasta meitä. Tarvetasot toimivat kuten termostaatti: Kun kylmenee, termostaatti käynnistyy ja kun on liian kuuma, se menee pois päältä. Samoin tavoin kehossa syntyy tarve johonkin, kun siitä puuttuu jotain. Maslow laajentaa tasapainon eli homeostaasin periaatteen turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja sosiaalisen arvostuksen tarpeisiin. (Boeree 1998.)

Maslow näkee neljän ensimmäisen tason tarpeet olennaisiksi ihmisen selviytymisen kannalta. Jopa rakkaus ja sosiaalinen arvostus ovat välttämättömiä terveyden ylläpitämisen kannalta. Hänen mukaan kaikki nämä tarpeet ovat ihmisissä valmiina geneettisesti, kuten vaistot, ja hän kutsuukin niitä vaistonvaraisiksi tarpeiksi (instinctoid needs). Vastasyntynyt on riippuvainen ensin fysiologisten perustarpeiden tyydyttämisestä ja pian hän kaipaa turvallisuutta, huomiota sekä kiintymystä, mutta hiukan myöhemmin myös arvostusta. Kehitys etenee siis tasojen läpi portaittain. Rasittavien olosuhteiden aikana tai kun selviytyminen on uhattuna, ihminen voi taantua alemmalle tasolle (vrt. Spinoza: suru on siirtymistä epätäydellisempään olotilaan). Kun urasuunnitelmat epäonnistuvat, etsimme ehkä huomiota tai kun läheisemme jättävät meidät, haluamme vain rakkautta ja vararikon kohdatessa ajattelemme vain rahaa. Sama pätee myös yhteiskunnassa. Esimerkiksi sodan uhka saa toivomaan rauhaa tai epävarmuus elintarvikkeiden tuotannossa saa ihmiset hamstraamaan eli tarpeet tulevat entistä perusteellisemmiksi. (Boeree 1998.)

Jos kehityksen aikana on ollut ongelmia mm. merkittävää turvattomuuden tunnetta, nälänhätää lapsena tai perheenjäsenen menetys kuoleman tai avioeron kautta, ihminen voi korjata tätä tarvetta koko loppuelämänsä ajan. Maslow selittää neuroosien syntymisen tällä tavoin. Lapsena puutteessa elänyt voi kerätä vielä aikuisena pakonomaisesti maallista mammonaa, vaikka hänellä on jo kaikkea tai avioeroperheen lapsi ei luota koskaan puolisoonsa. Sairauden aikana itsensä toteuttaminen ei ole välttämättä ensisijaista vaan huomio kiinnittyy mm. sairauteen, hoitoon ja paranemiseen, joten ihminen pyrkii tyydyttämään niitä tarpeita, joilla hän pääsee tavoitteisiinsa. (Laakso & Pohjanvirta 1992, s.77.)

5. Itsensä toteuttamisen tarpeet (self –actualization)
Viimeinen taso eroaa muista ja Maslow käyttää siitä monta eri nimitystä kuten kehittymismotiivit (growth motivation, vastakohta puutemotiiveille), olemisen tarpeet (being needs, B-needs) ja itsensä toteuttamisen motiivit. Nämä tarpeet eivät koske homeostaasia. Kun niihin sitoutuu, ne tulevat aina vain voimakkaammiksi. Ne sisältävät jatkuvaa halua toteuttaa unelmiaan, tulla mahdollisimman täydelliseksi omaksi itseksi. Nälkäinen taistelee ruoastaan, turvaton on varuillaan, eristäytynyt ja yksinäinen kaipaa rakkautta, huonon itsetunnon omaava on puolustava tai hyvittävä. Kun alempia tarpeita ei tyydytetä, ihminen ei voi antautua omien mahdollisuuksiensa toteuttamiseen. Ei ole siten yllättävää, että vain pieni osa (Maslowin mukaan n. 2 %) maailman väestöstä pystyy toteuttamaan itseään. (Boeree 1998.)

Millainen on itseään toteuttava ihminen?
Maslow loi teoriaansa itseään toteuttavista persoonista havainnoimalla ihmisiä, joista osa oli hänen tuttaviaan. Hän tutustui heidän henkilöhistoriaansa, kirjoituksiinsa, toimintoihinsa ja haastatteli heitä. Lähteiden avulla hän kehitti listan ominaisuuksista, jotka olivat tyypillisiä näille ihmisille (vastakohta muulle väestölle). Ryhmään kuului mm. Abbraham Lincoln, Thomas Jefferson, Mahatma Gandhi, Albert Einstein, Eleanor Roosevelt, William James ja Benedict Spinoza.

Itseään toteuttavat ihmiset olivat todellisuutteen keskittyviä (huomaavat vilpin ja epärehellisyyden), ongelmiin keskittyviä (elämän ongelmat ratkaistavissa, henkilökohtaiset ongelmat eivät häiritse) ja heillä oli erilainen käsitys tarkoituksista ja päämääristä. Tarkoitus ei pyhitä keinoja vaan tärkeämpää on se, mitä matkan aikana tapahtuu ei päämäärä. Itseään toteuttavat suhtautuvat muihin ihmisiin eri tavoin. Heidän tyypillisiä piirteitä Maslowin mukaan:
· Heillä on tarve erillisyyteen ja yksityisyyteen (viihtyvät yksin).
·  He ovat suhteellisen riippumattomia kulttuurista ja ympäristöstä (luottavat omaan kokemukseen ja arvioon).
· Vastustavat kulttuurin ja yhteisön ylivaltaa (eivät alttiita sosiaaliselle painostukselle).
· Ovat luonteeltaan demokraattisia ihanteita arvostavia (hyväksyvät etniset vähemmistöt ja yksilöllisyyden).
· Läheiset suhteet vain muutamiin ystäviin ja perheeseen (usein itsensä kaltaisia).
· Omaa erinomaisen huumorintajun, joka ei ole vihamielinen.
· Hyväksyy muut ja itsensä sellaisina kuin ovat.
· On spontaani ja luonnollinen oma itsensä (ei dramaattinen).
· Arvostaa muita, on luova.
· Omaa huippukokemuksia tai mystisiä kokemuksia (irtoaminen itsestään).

Itseään toteuttavat ihmiset eivät olleet täydellisiä vaan heissäkin Maslow havaitsi puutteellisuuksia. He kärsivät mm. huolista ja syyllisyydestä, joka kuitenkin oli realistista. Jotkut heistä olivat poissaolevia, liian ystävällisiä sekä hetkellisesti levottomia, kylmiä tai huumorintajuttomia. (Boeree 1998, Vuorinen & Tuunala 1993, s. 150.)

Itseään toteuttava ihminen tarvitsee tiettyjä piirteitä (metatarpeet) elämäänsä ollakseen onnellinen. Niitä ovat mm. totuus, hyvyys, kauneus, sopusointu, vireys, erilaisuus, loppuunsaattaminen, yksinkertaisuus, ponnistelemattomuus, rikkaus, riippumattomuus, tarkoituksellisuus ja leikkimielisyys. Elleivät nämä tarpeet toteudu itseään toteuttava ihminen voi masentua, joutua epätoivoon, vieraantua ja muuttua kyyniseksi. Maslow toivoi luokittelunsa olevan avuksi ihmisluonteen selvittämisessä. Myöhemmin hän kiinnitti huomiota humaaniseen psykologiaan ja sen tutkimiseen. (Boeree 1998.)

Teorian kritiikkiä:
· Metodologia: pieni kohdejoukko, jota Maslow itse arvioi, haastatteli sekä teki johtopäätökset siitä, mitä itsensä toteuttaminen on. Onko se oikeaa tiedettä? (Boeree 1998.)
· Itsensä toteuttaminen koskee vain 2 % väestöstä. Koskeeko itsensä toteuttaminen myös lapsia? (Maslowin mukaan koskee vain harvoin nuoria.) (Boeree 1998.)
· Tarpeiden voimakkuus vaihtelee yksilöittäin ja muuttuu elämänkaaren aikana, mutta myös ulkoiset tekijät (esim. aineellinen hyvinvointi) voivat määrätä tarpeet. (Laakso & Pohjanvirta 1992, s.77)
· Kertooko tarpeiden ja motiivien nimeäminen sitä, mitä tapahtuu ihmisen mielessä? Miten selitetään samanaikainen eri tasojen tarpeentyydytys? (Vuorinen & Tuunala 1993, s.149)

Maslowin mukaan ihminen huolehtii ensin rakkaimmistaan ja sitten toteuttaa vasta itseään. Miten selitetään niiden  ilotyttöjen ratkaisu, jotka kauppasivat lastaan kadulla rahan himossa? Mielenkiintoista on myös, miten masennuksesta, köyhyydestä ja neurooseista kärsineet taiteilijat (Gogh) ja kirjailijat (Hemingway: oli luova tuntemattomana) ovat pystyneet toteuttamaan itseään.
 

SURUN  TAI  KUOLEMAN VAIKUTUS PERSOONALLISUUTEEN

Persoonallisuudella ja sen muodostumisella tarkoitetaan Takalan & Takalan (1984, s. 159) mukaan ihmisen toiminnan ja tietoisuuden kokonaisuutta. Persoonallisuuden rakentumisesta voidaan muodostaa käsityksiä pidettäessä mielessä lapsen toiminnan kehittyminen. Toiminta on ymmärrettävä suhteessa sosiaaliseen ympäristöön ja suhteessa sisäiseen kuvaan ympäristöstä ja toimintasuunnitelmiin (joka yksilön varttuessa laajenevat maailmankuvaksi ja elämänsuunnitelmaksi). Tutkimustulosten mukaan perheympäristön vaikutuksia lapsen persoonallisuuden eri puoliin kiinnitetään erityistä huomiota ajatellessa lapsen kehitystä vaarantavia riskitekijöitä (taulukko 1.).
 

Taulukko 1. Kasvuiän persoonallisuuden kehitysvaiheet Eriksonin mukaan (Takala & Takala 1984, s.160)

Kehitysvaihe                  Keskeinen kriisivaihe                                         Keskeiset psykososiaaliset suhteet
1 v                         Luottamus - luottamuksen puute                                                  Saaminen, takaisin antaminen
2 v                         Itsenäisyyden korostaminen – epävarmuus, riippuvuus                  Hallussaan pitäminen, periksi antaminen
3-5 v                      Oma-aloitteisuus - syyllisyys                                                        Pyrkimys omien päämäärien saavuttamiseen erilaisilla rooleilla kokeileminen
6- 12 v                   Uutteruus - huonommuus                                                             Suoriutuminen, yhdessä tekeminen
13-17 v                  Identiteetti – identiteetin hämärtyminen                                         Oman itsensä löytäminen sisäisen olemuksensa jakaminen toisen kanssa
 

Persoonallisuuden kehityksen häiriöitä voi syntyä eri tavoin. Kasvuympäristöön liittyviä riskitekijöitä voi olla mm. perheen ristiriidat ja toisen vanhemman puuttuminen. Tällaisia riskitekijöitä voi tulla lapselle, jos perheessä tai lähipiirissä on kuolemaa ja surua. Pitkittäistutkimuksissa on seurattu pikkulapsivaiheesta aikuisikään asti ihmisiä ja ei ole voitu osoittaa epäsuotuisien tekijöiden vaikutuksia persoonallisuuteen. (Takala & Takala, 1984, s. 172-173.)

Lapsen luonne voi muuttua läheisen kuoleman jälkeen. Tällaiset persoonallisuuden muutokset eivät välttämättä ole dramaattisia . Lapset saattavat muuttua hiljaisiksi ja syrjäänvetäytyviksi tai pelokkaaksi ja varuillaanoleviksi. Suurin uhka persoonallisuuden vaikutuksiin on silloin, jos vanhemmat kuolevat dramaattisesti ja lapsilla ei ole mahdollisuutta käsitellä traumaattista tapahtumaa. Aikuisten tulee oppia ymmärtää lasten tarvetta käsitellä kuolemaa ja surua. Kuolemantapausten jälkeen aikuisten on huolehdittava siitä, että lapset saavat käsitellä kokemuksiaan. (Dyregrov, 1993, s. 30-31.)

Soili Poijula kirjassaan Surutyö (2002, s. 25) kirjoittaa ”selviytyvistä lapsista”. Kyseiset lapset pystyvät etsimään muita aikuisia huolehtimaan itsestään silloin, jos eivät saa kotoaan huolenpitoa kriisitilanteiden sattuessa. He ikään kuin odottavat, kunnes ympäristö on tarpeeksi turvallinen kärsimyksen ilmaisemiselle ja he siirtävät tuskallisten asioiden käsittelyä. Selviytyvät lapset pystyvät muistamaan hyvien ja tukea antavien vanhempansa mielikuvat vaikka vanhemmat olisivat kuolleet.

Jos surua vältellään surevan on vaikeaa löytää tilaa surulleen. Seurauksena voi olla surun välttäminen ja kieltäminen tai patoaminen sisälle ja liian varhaisen suremisen lopettaminen. Nyky-yhteiskunnan maaninen elämäntyyli ihannoi mahdollisimman nopeaa toipumista kuolemasta ja surusta. Hiljaa kärsiminen, vahvana oleminen, sureminen nopeasti ja tehokkaasti voi olla vääränlaisena ihanteena. (Poijula, 2002, s. 35-36.)

Kuoleman ja surun vaikutukset voivat olla myönteisiä ja kasvuun johtavia tai kielteisiä, häiriökehitykselle altistavia. Myönteisiä vaikutuksia voi olla ihmissuhteiden vahvistuminen, perheen yhteenkuuluvuuden lisääntyminen, altruismin (halun auttaa muita) lisääntyminen, empatian ja yhteisymmärryksen lisääntyminen, arvojen vahvistuminen ja merkitysten löytäminen, sitkeys, tulevista menetyksistä selviytymisen kyvyn paraneminen ja vahvistunut terveys. Häiriökehitykselle altistavia tekijöitä voivat olla sosiaalisten siteiden mureneminen, ristiriidat, yksilökeskeisyys, psyykkinen turtumus, jatkuva merkityksen etsiminen, haavoittuvuus, korostunut uhkan havaitsemisherkkyys, ylireaktiot ja heikentynyt terveys. (Poijula, 2002, s. 65.) Taulukossa 2. on esitetty, miten pystytään erottelemaan normaalia ja patologista surua toisistaan.
 

Taulukko 2. Normaalin ja patologisen surun erottaminen (Jacobs 1993, kirjassa Poijula, 2002,  s. 182)

Hilkka Laakso (2000) väitöskirjassaan tutki lapsensa menettäneiden äidin surua. Tutkimuksen tuloksena oli, että lapsen kuolemasta seuranneet kokemukset ovat muuttaneet ja vaikuttaneet heihin sekä kielteisesti että myönteisesti. Tutkimuksessa ei tutkittu, miten suru vaikuttaa persoonallisuuteen, mutta voidaan tutkimuksen perusteella ajatella, että surun ja kuoleman vaikutus persoonallisuuteen on ilmeinen.

Surun vahvuuksia voidaan myös ajatella, että se myös vahvistaa persoonallisuutta. Vahvuuksina mainitaan aikuistuminen, suhteen syveneminen omiin vanhempiin, kuolemanpelon poistuminen, varmemmaksi ja kiitollisemmaksi tuleminen, ihmisenä kasvaminen sekä nöyryyden oppiminen. Kielteisinä asioina tutkimuksen mukaan on lannistuminen, pelkojen lisääntyminen, katkeruus, luovuuden katoaminen sekä elämänhalun väheneminen. (Laakso, 2000, s. 82.)

Juha Veijolan (1996, s. 153) tutkimus aikuisiän mielenterveydestä ja lapsuudenkokemuksista oli mielenkiintoinen. Tutkimuksen mukaan vanhemman kuolema lapsuudessa lisäsi pitkäaikaisen psyykkisen sairastamisen vaaraa. Tulos oli poikkeava sinänsä, koska muissa tutkimuksissa ei ole löydetty yhteyttä myöhemmälle mielenterveyshäiriölle.

Kuoleman hyväksyminen on vaikeaa varsinkin lapsen kuoleman jälkeen. Surutyön tarkoituksena on hyväksyä kuolema. Jos surutyö jää käymättä läpi, suru ja tuska koteloituu ihmisen sisään ja estää ihmisen elämän palautumisen normaaliksi. Sureminen on sopeutumista menetykseen. (Laakso, H. 2000.) Itse olen (Paula) ajatellut sanaa surutyö  melko kömpelöksi, mutta eräs äiti sanoi lapsensa menettäneiden sururyhmässä, että sana kuvaa hyvin sitä työmäärää, mitä sureminen vaatii.

Suru helpottuu ajan kuluessa. Raskain surun aika voi kestää muutamista kuukausista useisiin vuosiin. Lapsen kuolemaa ei unohda koskaan, mutta muistelemisen tuska helpottuu ja lasta muistelee mielellään. Useimpien vanhempien kokemus on, että suru väistyy sivuun ja tilalle tulee ikävä, joka ei ehkä koskaan häviä. (Väisänen 1996, Laakso, H. 2000.)
 

Lähteet
Boeree C. George . 1998.  AbrahamMaslow. http://www.ship.edu%/Ecgboeree/maslow.html. Viitattu 24.1.2003.
Dunderfelt T, Laakso J, Peltola R & Vidjeskog J .1998. Psykologia 5. Yksilöllinen ihminen. WSOY. Porvoo.
Dyregrow, A. 1993. Lapsen suru. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.
Laakso A & Pohjanvirta A . 1992. Psykologian perusteet. WSOY. Porvoo.
Laakso, H. 2000. Äidin suru alle seitsemän vuotiaan lapsen kuoleman jälkeen. Acta Universitatis Tamperensis 724, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala.
Madsen, K. B. 1983. Yleinen psykologia, Espoo.
Persoonallisuusteorioiden vertailua. http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/psykologia/per/p5v.html. 24.1.2003.
Poijula, S. 2002. Surutyö. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.
Takala, A & Takala M. 1984. Psykologinen kehitys lapsuusiässä. WSOY. Porvoo.
Veijola, J. 1996. Aikuisiän mielenterveys ja lapsuudenkokemukset. Sosiaalipsykiatrinen tutkimus. Kelan tutkimuskeskus, Kirjapainoalan työkokeilu, Turku.
Vuorinen R. & Tuunala E. 1993.  Psykologian perusteet. Lukion kurssi 4. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset. Keuruu.
Väisänen, L. 1996. Family grief and recovery process when a baby dies. Acta Universitatis Ouluensis Medica D 398, Oulun yliopistopaino, Oulu.
Väisänen, L. 1999. Lapsen menetys, perheen suru ja toipuminen. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.